keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Univelkaa ja kissoja

H - Heräsin tänään pirteänä uuteen uljaaseen viikkoon, kalenterista katsottuna kaksi päivää myöhässä. Alkuviikko on mennyt jonkinlaisessa zombie-modessa, sillä tuli vähän otettua univelkaa. Heräsin maanantai yöllä klo 02:48, ja koska oli niin paljon "tärkeitä" asioita pohdittavana, jäi unet vain reilu kolmetuntisiksi. Minä en vain yksinkertaisesti toimi, ellen saa vähintään 7 tunnin unia.

Maanantai illalla lähdin kuskiksi Helsinkiin, jonka ohella pääsin katsomaan Hartwall-areenalle Musea. Aika sanattomaksi kyllä veti, kun suuren maailman miehet näyttivät, miten heitetään keikka. Lyhyesti sanottuna upein keikka mitä olen nähnyt, muttei paras. Se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että Musen kuunteluhistoriani on aika vähäinen. Jos haluatte vähän mittakaavaa siitä mitä upein keikka minulle merkitsee, niin Muse oli minulle 330:s näkemäni keikka. Olin kotona vasta yöllä klo 02:18, joten nämä kaksi peräkkäistä huonosti nukuttua yötä selittänee zombailuni.

Väriloistoa Hartwall areenalla.


A on näköjään ollut tulessa täällä, 3 päivitystä viikon sisällä! On tullut Me&I päivitystä, päivän asuja ja piparijuttuja. Koska minulle ei kuulu oikeastaan mitään ihmeellistä hitsailun ja Musen lisäksi, tartun A:n ehdotukseen ja vastaan toivepostaukseen esittelemällä perheemme kissat. Yritän kirjoittaa karvakasoista kauniisti, koska ne ottivat minut niin hienosti mukaan tähän uusioperheeseemme.

Kissat (Toivepostaus)

Niitä on 3 ja ne ovat norjalaisia metsäkissoja. Kaikki kisulit ovat tyttöjä, joten olemme Alarikin kanssa pahasti akkavallan alla. Tytöt ovat keskenään läheistä sukua, mikä on minusta aika kiva juttu. :) Kaikki kissat ovat tulleet Anniinalle FI*Leoline-kissalan kautta.

Madde


Madde on syntynyt helmikuussa 2006 ja on kisuistamme vanhin, ja täten myös pomo. Se on toisen kissamme äiti ja toisen isoisoäiti. Madde oli A:lla sijoitussopimuksella ja pennut syntyivät kasvattajan luona. Minulla on jostain syystä aina tarve keksiä lemmikeille lisänimiä. Madden vähemmän mairitteleva nimitys on norjalainen oksennuskissa. Syynä on tietysti se, että kyseinen karvakasa on aika kova tyyppi oksentamaan. Se on toki pitkäkarvaisille kissoille karvapallojen takia tyypillistä. Kohtuus kuitenkin kaikessa, oksennukset ovat aina kaikkialla muualla, kuin lattialla. Madde pitää kovasti raksuista, ja ilmoittelee joka aamu yön aikana tyhjentyneestä ruokakupista. A:n mukaan Madde ei ole ylipainoinen, mutta mielestäni hän on aika muhku. Lasitettu parvekkeemme on yksi sen suosikkipaikoista kissapuun lisäksi. Se on erittäin sympaattinen ja seurallinen kissa, joka viihtyy meidän kanssamme aina samassa huoneessa. 

Majda 


Eli Maikku. Se on lempinimi, joka on evolvoitunut ehkä hieman vaikeasti lausuttavasta Majdasta.  Maikku on syntynyt marraskuussa 2007 ja on siis Madden ensimmäisestä pentueesta. Minun antama lisänimeni sille on maailman Maikku. Koska Maikku rakastaa koko maailmaa, ja koko maailma rakastaa sitä. Se on siis erittäin kova rakastamaan ja puskemaan kaikkea mikä liikkuu, ja kaikkea mikä ei liiku. Karvatyyppi on myös varsinainen linssilude, sillä meiltä on vaikeaa ottaa kuvaa, jossa tämä kyseinen kissa ei olisi mukana. Maikku rakastaa vieraita, sillä heiltä saa helposti silityksiä. Kissan erikoisin taito on olla aina jokapuolella, mahdollisimman tiellä, jaloissa ja varsinkin kielletyissä paikoissa. Joskus suunnattoman ärsyttävä kissa, mutta toisaalta aivan paras, sillä koko maailmaa rakastaa Maikkua!

Mimosa


Eli Mimo, minulle Mimomimomimomimo samalla tyylillä vedettynä, kuten Siwan mainos. Älkää kysykö. Mimo on syntynyt heinäkuussa 2010, ja on ainut kissoista, jonka elämässä olen ollut mukana pennusta asti. Se on aivan ihana sylikissa, joka syttyy pörisemään helposti ja sitä voi kannella miten sattuu. Tuo löysähkö olemus on varmasti perinnöllistä, mutta väitän, että kasvatustyylini on vaikuttanut siihen ainakin osittain. Olen pallutellut kisuvauvoja tyyliin "kokoajan". Mimo on puhelias purisia ja varsinainen energiapommi. Vauhdikkuutensa vuoksi olimme aluksi vähän huolissamme siitä, että se juoksisi Alarikin ylitse. Turhaan murehdimme, sillä se osaa varoa poikaa. Mimo sai vähän ennen Alarikin syntymää ensimmäisen pentueensa. Mimokin oli sijoituksessa, mutta kasvatimme pennut omasta halustamme meillä kotona. Saattaa olla, että Mimolle tulee vielä joskus toinen pentue, tällä kertaa A:n omalla kasvattajanimellä. 

Ps. A lähetti terveisiä, että kokeilemme pikku-A:lle ensimmäistä kertaa yökestovaippaa. Hän kertoilee siitä seuraavassa postauksessa, kuten myös yleisesti kestovaippailun sujumisesta. Raukka näyttää ihan pingviiniltä noin ison vaipan kanssa. 

18 kommenttia:

  1. Jos joku ihmetteli oudosta lauseen alusta Muse-kuvan alla tai koko kuvan puuttumista, niin minulla oli vain hieman erimielisyyksiä bloggerin kanssa. Joskus tämä ohjelma saa kyllä veren kiehumaan. :D

    VastaaPoista
  2. Yökestoilu sujui meillä lisäimuilla (alimmaiseksi villaimu) ja päällimmäiseksi villahousut (babyidean hh wooleja ei voi tarpeeksi kehua). Reilu yhden vuoden iässä me siirryttiin kertakäyttöisiin yöllä, muuten mennään kestoilla. Kiva kun aloititte alkukankeuksista huolimatta :)

    Kivinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä ollut tyytyväinen et aloitettiin silti. Ja taskuista kyllä tykkäänki kovasti. Niistä lisää pian! ;)

      Poista
  3. Kestoilupostaukset kiinnostavat kovasti, voisi olla muukin postaus, kuin pelkkä yökestoilupostaus :) Varsinkin kun täällä saatiin "vihdoin ja viimein" oma vauva alulle<3

    T.Starwarsbody

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooo, mahtavaa! Oikein paljon onnea koko perheelle. :) Vähän detailia peliin pienestä jedistä, missä mennään? :D

      Poista
    2. Onnea hirmuisesti teidän perheelle iloisesta uutisesta! <3

      Tulossa ihan yleinen kestovaippailupostaus, jossa kerron kokemuksistamme ja siitä mitä olisi voinut tehdä toisin. Seuraavan kanssa on sitten viisaampi. ;)

      Poista
    3. Kiitos! :) Pieni jedi on vasta aivan aivan alussa, viime sunnuntaina plussasin. Toivotaan että onkin urhea pikku jedi, ja pysyy kyydissä loppuun asti ;) Viikkoja on siis vasta kasassa todennäköisesti 4+ jotain, ja laskettuaika olisi ilmeisesti elokuussa :)

      Ja kiva että on kestovaippailupostausta tulossa ;)

      Poista
    4. Huippu juttu! :) Jännittäviä aikoja elätte, mutta eiköhän oleteta, että tyyppi pitää lujasti siellä kiinni. Pidetään peukkuja teidän perheelle! :)

      Poista
  4. Ihanat kissat teillä! :) Meinasin itsekin taannoin vinkata, että saisko postauksen karvakasoista, joten tämähän tuli enemmän kuin toiveeseen!;) Mukavaa joulunodotusta teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loisto ajotus! :) Kiitokset ja oikein mukavaa joulun odotusta myös sinulle!

      Poista
  5. Ihanaa, vihdoin kissapostaus! Norjalainen metsäkissa on kyllä yksi kauneimpia kissarotuja, mielipiteeseen saattaa vaikuttaa tuo oma maine coon kisuli, paljon samaa näköä :)

    Madde raukan puolustukseksi pitää sanoa, että on kyllä suloisin näkemäni muhku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kerran ollut mukana kissanäyttelyssä ja ihan samoilla linjoilla olen kanssasi. Norskit ja maine coonit on komeimpia! Pyhä birma jäi myös vahvasti mieleen valloittavineen sinisilmineen. :)

      Poista
  6. Ihana blogi!! Löysin teidät vähä aika sitten ja luin blogin läpi :)
    Kiva postaus, Madde ja Maikku ovat kyllä todella saman näköisiä. Mimo ei ole niin samaa luokkaa :) mutta on söpöjä! ;)
    Iloista joulun odotusta teille!
    -Anniina
    P.S. Terkkuja kaimalle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kun löysit ja tervetuloa mukaan. :) Mimo on vähän tuommoinen "mustalammas", mutta silti ihan huippi pikki tirriäinen. Rauhallista joulun odotusta sinullekkin, terkut lähetetty!

      Poista
    2. Kiitos terkuista kaimaseni ja oikein hyvää joulun odotusta myös sinulle! :)

      Poista
  7. Ihania turriskoita nuo kisut! Hassua, luulin että teillä on vain yksi kisu, juuri tuo Maikku kun se eniten kissoista on (kai?) vilahdellut kuvissa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Maikkuhan se on aina mukana kuvissa, eikä edes tarkotuksella. :D Kaamea linssilude.

      Poista
  8. Kiitti vaan tosta siwa mainos jutusta! Oli pakko lukea tuo mimimimomimo.. oikealla rytmillä ja koko päivän tullu sit hoilattua tuota. Sainn kivoja katseita kavereilta:D
    rauhaisaa joulun odotusta!
    Ps. Kerkeättekö tehdä postausta alarikin ensimmäisestä joulusta sitten?:)

    VastaaPoista

On mahtavaa saada kommentti, kysymys taikka palaute. Anna palaa! :)